Yhteiskunta suistuu raiteiltaan

Olen sivunnut seuraavia asioita jonkun verran aiemmissa teksteissäni, mutta omistetaanpa niille erityistä palstatilaa niiden ajankohtaisuuden vuoksi.

Koko Suomessa oli erään viimeksi vuonna 2006 päivitetyn nettisivuston mukaan 196 900 työtöntä sen kaikista 3 953 500 työikäisistä kansalaisista. Se ei ole siis tämänhetkinen totuus, mutta kylliksi suuntaa antava ainakin minulle. Kotikaupungissani työttömiä on n. 11,7 %. Viime aikoina monet suuret työnantajat ovat antaneet melko suuria ihmismääriä koskevia lomautusvaroituksia ja samaan aikaan teollisuustuotantoa siirretään edelleen halpatuotantomaihin, ja nämä seikat pienentävät luonnollisesti maassamme tällä hetkellä olevien työpaikkojen absoluuttista määrää. Muutaman tuhannen ihmisen joukkoirtisanomiset eivät tee koko määrään prosentinkaan vähennystä, mutta kertoo kuitenkin suunnasta, johon ollaan menossa.

Kertokaa siis minulle, että millä logiikalla täällä on työvoimapula? Ylittääkö avoimien työpaikkojen määrä tulevaisuudessa kriittisen rajan niillä aloilla, joille ei ole ennusteiden mukaan luvassa hakijoita huomioonottaen tämänhetkisten työpaikkojen ja irtisanottavien työntekijöiden erotus? Minun logiikkani mukaan ihmisiä joukkoirtisanotaan vakansseista, joiden täyttämistä ei enää sen jälkeen tarvita. Onko jossain laskettu, että uusia yrityksiä ja niiden mukanaantuomia työpaikkoja perustetaan samaa vauhtia kuin vanhoja yrityksiä menee nurin tai niiden toimintaa supistetaan? On kuitenkin hyvin hankala kuvitella kenenkään perustavan uusia yrityksiä tällaisessa maailmantaloudellisessa tilanteessa.

Työvoimatoimisto on tietenkin väärällään työpaikkailmoituksia. ”Työllisyyden ennustetaan heikkenevän vuonna 2009 noin 30 000 hengellä. Työttömyys kasvaa kuitenkin työllisyyspoliittisten toimenpiteiden nykyvolyymilla vain runsaalla 10 000:lla, koska kysynnän heiketessä työvoiman tarjontakin supistuu. Laskusuhdanteen pohja osuu työllisyydessä vuoteen 2010.” Näin meille kertoo työvoimatoimiston internetsivusto. Mainitsemani asia siis todella toteutuu jonkunlaisessa mittakaavassa, eli ilman tämänhetkisiä työvoimapoliittisia toimenpiteitä työttömyys kasvaisi jonkun verran enemmän.

Teollisuusaloilla lomautukset koskevat tiettyjä ajanjaksoja, jolloin kauppa ei käy ja tuotantoonkaan ei tarvitse näin ollen satsata. Finanssikriisi ja taantuma ravistelevat koko maailmaa, joten kuka enää uskaltaakaan tilata mitään pelätessään oman taloudellisen tilanteensa tulevaisuutta. Yritysjohtajat katsovat toimistoissaan tilauskäyrää, palkkamenoja ja muita käyttökatteeseen vaikuttavia asioita ja suorittavat laskutoimituksen, jolla saadaan rahavirta jälleen kylliksi plussan puolelle. Useampi työntekijä joutuu siis kilometritehtaalle, jotta kysyntä, tarjonta ja tuotantokapasiteetti kulkisivat kädet käsissä. Toki monia omia yrityksiään johtavia täytyy asiassa ymmärtää, koska oma leipä on kiinni firman tuottavuudessa. Näin se on tosin työntekijöidenkin kohdalla, koska palkkoihin meneviä rahoja ei tyhjästä revitä.

Taantuman suhteen aletaan olla piakkoin loputtomassa noidankehässä ja media lietsoo tilannetta melkoisesti. Uhkaavansävyiset otsikot ylläpitävät pelkoa ja paisuttavat sitä kenties totuudenmukaista suuremmaksi. Voisin kuvitella ainakin matkailualan olevan kriisissä tuota pikaa, koska kuka enää uskaltaa alkaa tilata itselleen lomamatkaa, koska saa pelätä oman työpaikkansa ja maksukykynsä puolesta.

Ei täällä ole tällä menolla kohta enää työpaikkoja täytettäväksi ja vaikka onkin, ei niissä kuitenkaan kauaa vanhene, ellei ole erehtymätön ja täydellinen. Sen sijaan, että liiasta urautumisesta koetettaisiin päästä eroon – jotta paljon tapetilla olleet perhearvot saisivat enemmän sijaa – ajaa tällainen kehitys asettamaan työn etusijalle tulevaisuudessakin. Tähän asti ollaan eletty harhaluulossa, että ylenpalttisella ahkeruudella ja säntillisyydellä saavuttaisi jossain vaiheessa työikäisyyttään jonkun erityisstatuksen tai onnen ja auvuuden. En tarkoita tällä normaalia urakehitystä, palkankorotusta tai ylennystä, sillä niihin täytyy yltää normaalilla tarkasti hoidetulla työrytmillä. Olen tavannut ihmisiä, jotka tulevat töihin esittämään prinssi Uljasta, vaikka pää olisi kainalossa.

Tänä päivänä kilpailu työpaikoista on työvoimapulasta huolimatta kovaa erityisesti muutamilla rajusti muuttuvilla aloilla, kuten sillä, jota opiskelen, eli IT-puolella. Minua pelottaakin kovasti se, millaista erinomaisuutta vaaditaan sinä päivänä, kun toivon mukaan valmistuttuani siirryn työelämään. Erityisosaamisen lisäksi myös näyttämisen halua vaadittaneen yhä enemmän. Yrityksen sisäisen markkinoinnin piiriin pitäneekin liittää käsite ”työntekijöiden kyky markkinoida itseään työympäristössä.”