Ihminen vastaan loput

Katselimme tuossa viikonloppuna ystävieni Akin ja Jarin kanssa muutaman luontodokumentin ja ihmettelinpä siinä jälleen kerran sitä, kuinka ihmeellinen maapallon luonto onkaan. Elämää toden totta on suurkaupunkienkin ulkopuolella ja lähes jokainen kyseisissä dokumenteissa esiintyneistä eläinystävistämme oli sellainen, josta emme olleet ennen kuulleetkaan.

Tässä vaiheessa todettakoon, että minun puolestani peruskoulussa voisi opettaa biologiassa enemmän tietoa eläimistä ja kasveista monen muun vähemmän mielenkiintoisen ja yhdentekevämmän tuntuisen aihealueen sijaan. Etenkin tulevaisuutta ajatellen en näkisi ollenkaan huonona, jos ihmiset hahmottaisivat entistä paremmin luonnon ja sen ilmiöiden suunnattoman monimuotoisuuden.

Eräs laji, ihminen nimeltään, on puolestaan niin käsittämätön kaveri, että on nimittänyt itsensä määräämään kaikesta maan päällä tapahtuvasta ja tuhoamaan siinä sivussa muita elämänmuotoja sen minkä muulta ahneudeltaan kerkeää. Ihminen piti oletettavasti itseänsä jonkun sortin kuninkaana jo esihistoriassa ennen kuin kukaan meni uskontoja keksimään. Niitä kuitenkin alkoi syntyä kuin sieniä sateella tätä uskomusta entisestään pönkittämään.

Raamatun jaloista tarkoitusperistä huolimatta ihminen on ottanut sen opetusten mukaisesti asiakseen pistää muu luonto polvilleen, vieläpä melko reilusti pelkkää valvontaa ja johtamista suuremmassa mittakaavassa. Tuhoaapahan vain itsensä siinä sivussa ja tämä jos joku todistaa sen, että me olemme aivan samalla tavalla tasavertainen osa koko mahtavaa biodiversiteettiä – emme sen enempää.

Ymmärrettävää tai ei, on surullista, kuinka verrattain suuri osa ihmisistä ei pidä itseään eläimenä, vaikkei meissä ole oletetun älyllisen ylivertaisuutemme lisäksi mitään sen kummempaa kuin suurimmassa osassa muistakaan eläimistä. Meillä on keuhkot, rystyset, munuaiset, raajat, verisuonet, silmät ja leuka siinä missä karhulla, ahmalla, hillerillä tai opossumillakin. Me olemme eläviä organismeja siinä missä flamingo, nauris, harpyija, päivänkakkara, makrilli, mammuttipetäjä tai kaskelotti. Meillä on päivänselviä sukulaiseläimiä muissa kädellisten heimoon kuuluvissa nisäkkäissä. Naiset imettävät jälkikasvuansa siinä missä kissa, dingokoira, lehmä tai vesinokkaeläin. Korjatkaa toki, jos olen jonkun esimerkkieläimen kohdalla väärässä.

Minä melkein toivon, että joku kaunis päivä kaikki maailman karhut tekevät pandoja sekä jääkarhuja unohtamatta elefanttien, ahmojen, leijonien ja hirvien kanssa pyhän allianssin ja alkavat masinoida päivittäisiä invaasioita ihmisten asutuskeskuksiin. Mesikämmenet, villisiat, gepardit ja monenkirjavat sorkkaeläimet potkivat ovet ja ikkunat kumoon sekä tunkeutuvat asumuksiimme persraiskaamaan ihmisiä niin kuin viimeistä päivää.

Joka asuntokin laitetaan viimeistä leipäkonetta ja teevatia myöten pirstaleiksi näiden täsmäiskujen yhteydessä ikään kuin kermana kakun päälle. Kyllä se nimittäin koalaa, peltopyytä ja rusakkoakin vituttaa, kun ihminen tulee jyräämään heidän asumuksensa metsäkoneilla ja ties millä vekottimilla. Jotkut eläimistä voisivat kernaasti ottaa asiakseen pyydystää ihmisiä esiteltäväksi lajitovereillensa temppuja tekemään tai muutoin naurun alaisiksi. Raipan tai suoraan helvetin kuumimmista liekeistä kumpuavalla raivolla suoritettavan persraiskauksen uhalla tietenkin.

Osa muista eläimistä voisi pitää ihmisiä lemmikkeinään ja keksiä meidän seuraan tympäännyttyään toinen toistaan mielikuvituksellisempia kidutuskeinoja. Pari tuntia alasti lumihangessa voisi olla lystiä, samoin kuin korvista roikottaminen, kuristaminen ja muunlainen riepottaminen. Mielenkiintoiset etniset risteytykset, geenimanipulaatio ja mutaatiot, kuten kolmisilmäinen ja –hampainen ihminen, jolla roikkuu leuassa pallit ja jalat ovat kasvaneet polvilumpioiden kohdalta yhteen, voisivat olla omiaan piristämään eläinten tylsää arkea hupaisalla ilmestyksellään.

Kukapa tietää, vaikka monet petoeläimet pitäisivät marinoidusta tai pariloidusta pakarasta rapsakasti paneroituna, osalle taas voimakkaasti suolattu ja korppujauhoissa pyöräytetty hauis voisi olla hyvinkin mieleinen. En ole kylläkään kasvisyöjäksi ryhtymässä tai koskaan sitä harkinnutkaan, mutta melko lystiä olisi, mikäli osat luomakunnassa tällä tavoin vaihtuisivat. Syömäpuoli on tunnetusti vain yksi osa, kuinka ihmisillä on tapana muita maan asukkeja tarpeisiinsa hyödyntää. Tapiiri tai kenguru voisi varmasti mielellään värkätä otsanahastamme tai kallonpalasistamme monenlaisia käteviä tarve-esineitä tai vaatekappaleita.

Ihmisen vallan lysti erityispiirre on tunnetusti se, että heti, kun he saisivat tällä tavoin maistaa omaa lääkettänsä, alkaisivat veriset kostoiskut ”häiriintyneiden eläimien aiheuttaman uhan lamaannuttamiseksi” ja siihen loppuisi monen lajin elon tie. Äärimmäisesti ylikansoittunut ja lähes jokaista mahdollista eläinlajia päivittäin terrorisoiva ihminen sen sijaan on toimissaan puhdas kuin pulmunen. Karhut ja antiloopit jos alkaisivat sikiämään eksponentiaalisesti ihmisen ruhtinaallisia elinalueita supistaen myönnettäisiin samaan tahtiin lisää metsätyslupia ja sademetsiin kylvettäisiin napalmia, jos ei muuta keksitä.

Minusta ihminen ei kuitenkaan ole sen tärkeämpi tai kummempi veitikka kuin mauriainen, tapiiri, valkoselkätikka, meduusa tai nelisormimangusti. Sanoisin, että tappaisivat ennemmin toisiansa, mutta sitäkin me harrastamme ja vieläpä sangen lahjakkaasti vuosituhansien kokemuksella. Niinpä. Homo sapiens sapiens - viisas, viisas ihminen.