Laskelmoidun markkinaorientoituneen kulttuurin tavasta kohdella kansalaisiaan

Kirjoittamisen saralla on pidellyt nyt hieman hiljaisempaa, koska aloitin reilu kuukausi sitten koulutusohjelmaani kuuluvan viiden kuukauden mittaisen työharjoittelujakson ja keskittyminen on ollut melko paljon siellä suunnalla. Sen lisäksi iltaisin meinaa väsy painaa, vaikka toiminkin "vain" atk-tukihenkilönä.

Kirjoitus "Vastine Maurille - osa 3" on monen muun asian ohella kovasti työn alla, sillä olen jo saanut häneltä kattavan vastineen edelliseen vuoropuheluumme, mutta sen valmistumisaikataulusta ei ole valitettavasti mitään varmaa tietoa, aivan kuin se nyt ketään kiinnostaisikaan.

Kehoitan kaikkia lukemaan tarkasti Pauli Vahteran kirjoittaman kolumnin.

Kyseessä on asiantuntevasti kirjoitettu ja loistavasti perusteltu tietopaketti siitä, millä tolalla suomalainen vanhustenhoitojärjestelmä todellisuudessa on. Juuri tällä tavalla asiat pitääkin tuoda esille. Vahtera kirjoittaa kiihkoilemattomasti asioista niiden oikeilla nimillä. Pallo on niin sanotusti lukijalla, mutta koska faktat on pöydässä, ei niistä voisi yrittämälläkään olla eri mieltä.

Itse olen ollut kykenevä arvioimaan vanhustenhoidon tilaa vain pintapuolisesti, vaikka olenkin viitannut siihen kirjoituksissani varsin usein - Vahteran tavoin siinä kontekstissa, että yltiöpäisen humanitaariseen maahanmuuttoon syydettävälle rahamäärälle löytyisi kotimaammekin kamaralta paljon tarvetta.

Pyydän asettamaan huomattavaa painoarvoa myös sille, kuinka suureksi yli 75-vuotiaiden eli mitä suuremmissa määrin päivittäisen hoidon tarpeessa olevien vanhuksien määrä tulee seuraavan noin kymmenen vuoden kuluessa kasvamaan. Tämä lisää myös rahan tarvetta. Mistäpä tuota saataisiin? Siinä itse kullekin miettimistä.

Ainoa - kommenteissakin esiin nostettu - hieman ontuva heitto Vahteralta oli mainita siitä, kuinka vesijohtoveden tavoittamattomissa asuvat vanhukset asettavat kotihoitajille omat haasteensa ja ajan puutteen vuoksi suoranaiset ongelmansa. Pitää kuitenkin muistaa, että vanhusten tulisi antaa asua itse rakentamissaan omakotitaloissa niin kauan kun se vielä on edes joten kuten mahdollista.

Kuten itsekin menin kolumniin kommentoimaan, asui omakin isoisoäitini lähestulkoon kuolemaansa saakka, 88- tai 89-vuotiaaksi, pienessä mökissään kaukana asutuskeskittymistä. Kävi ulkovessassa ja pumppasi kaivosta vettä, jota keitti pesua ja ruoanlaittoa varten. Ei häntä olisi saanut muuttamaan kuin väkipakolla, koska pystyi vielä talossaan asustelemaan meidän, omaisten, avustuksella.

Mitäpä tähän kuitenkaan suotta kertaamaan Vahteran erinomaisessa kirjoituksessaan jo esiin ottamia faktoja. Menkää, lukekaa ja kertokaa tästä tuttavillennekin. Kommenttiosioon nimimerkki "Liisa Ihmemaassa Suomessa" olikin kirjoittanut hyvin.

Liisa Ihmemaassa Suomessa, 16.6.2010, klo 8:10

Erinomainen artikkeli huolellisesti valmistelluista faktatiedoista, kiitos siitä! Jo pitkään oleskeltuani Euroopassa ja seurattuani läheltä erilaista kulttuurikäyttäytymistä sekä erityisesti lähimmäisenrakkautta ja auttamista siellä, olen täysin jo vieraantunut tästä kylmästä markkinaorientoituneesta laskelmoidusta ja epäinhimillisestä kulttuurista.

En tiedä eteläeurooppalaisesta elämänmenosta kuulopuheita tarkemmin, mutta suomalaisesta sitäkin enemmän ja voin hyvin kuvitella tämän pitävän paikkansa. Ennemmin mummot ja papat betonikuutioihin poissa silmistä, poissa mielestä -periaatteen mukaisesti, jotta nuori polvi saa keskittää ja tehostaa rauhassa. Lisää metsää pakettiin, tehtaita nurin, oopperataloja vieri viereen ja miljonääreille optioita.

Ken vitsaa säästää, hän lastaan vihaa, sanoo vanha sananlasku. Ken isovanhempiaan vihaa, hän kokoomusta tai keskustaa äänestää sanon minä.

Touché

Nyt pääsi käymään sillä tavalla, että repesin nauruun. Äärikonservatiivinen ja tarkoin kristillisiä arvojaan vaaliva Southlandin koulu kuittasi erottamansa opettajan vaateet sangen ytimekkäästi.

Hamilton on nyt nostanut syytteen koulua vastaan työpaikkansa menettämisen ja stressin vuoksi.

Koulu kiistää syytökset, ja kehottaa Hamiltonia kääntymään Herran puoleen.

Toiset ihmiset kääntyvät näissä asioissa syyttäjän ja asianajajansa puoleen, toiset taas...

Tätäkin voisi kokeilla käytännössä. Varastan itselleni henkilöauton ja syytteet kiistettyäni asianomistajat voivat kääntyä Petteri Punakuonon puoleen. Toivottavasti ruudinkeksijöillä ei käy aika pitkäksi odotellessaan oikeustalolle henkevää olentoa todistamaan tai muutoin jota kuta edustamaan.

Olen melko varma, että Floridassakin on jokunen pykälä koskien laitonta irtisanomista. Työsopimuksissa ja työpaikan säännöissä toki saataneen määritellä mitä ikinä keksitään - onhan nyt kyse maasta, jossa on myönnetty vahingonkorvauksia lemmikkieläintään mikroaaltouunissa kuivattaneille.

Keino se on tuokin välttyä maksamasta äitiysloman ajalta palkkaa työntekijälle, kuten työnantajat Suomessa pyrkivät toimimaan. Harmi suomalaista työnantajaa ajatellen, että valtionkirkkomme maallistuu ja lähinnä rapistuu. Näin ollen tätä oljenkortta ei saa implementoitua käyttöön aivan tuosta vain.

Lihaa henkeä vastaan?

Alkuun haluan sanoa, ettei arvostamani Vapaa-ajattelijoiden liiton tempaus Raamattujen vaihtamisesta pornolehtiin ollut mielestäni ensinkään hyvän maun mukainen. Olen vuosien ajan kommentoinut uskontoja hyvinkin kärkkäästi, mutta toisten elämänkatsomuksen pilkkaamiseen ryhtymistä pyrin välttämään. Voisin verrata tätä vaihdantatapahtumaa sellaiseen itselleni tärkeän asian, kuten sukulaisteni, irvailuun.

Harrastamassani uskontokritiikissä pyrin aina ensisijaisesti nojaamaan todistettaviin tosiasioihin ja terveeseen järkeen, samoin kuin mahdollisimman perustavanlaatuiseen analysointiin tahallisen pilkanteon sijaan. Myönnän harrastavani siinä sivussa melkoisen voimakasta provokaatiota, mutta se on täysin tarkoituksenmukaista ja pilkkaamista pyrin välttämään. En siksi, että se on (epäoikeudenmukaisesti) laissa kiellettyä vaan siksi, että se on yksinkertaisesti huonoa makua.

- Te käärmeen sikiöt, tämä on kauheaa jumalanpilkkaa! Teidän sielunne ovat hylänneet totuuden, ruskeaan mokkatakkiin pukeutunut maahanmuuttajataustainen mies huutaa, vaikka tapahtuma on hädin tuskin alkanut.

Minusta tämäkään ei ole järkevää toimintaa. Se, mikä on järkevää ja järkeä edustavaa toimintaa sekä ennen kaikkea retoriikkaa, on mahdotonta määritellä, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että juuri tällainen henkevä ja aikaintakainen kielenkäyttö on epäintellektuellia. Tätä on uskovaiselle hankalaa sulattaa, mutta minusta asia on näin. Erityisesti islam ja sitä edustavien rikkiviisaiden ajatollahien sun muiden puheet pursuavat harvinaisen epäselvää, mitäänsanomatonta, tulkinnanvaraista ja/tai vanhanaikaista retoriikkaa.

Olen verbaalisesti sangen lahjakas ja koetan soveltaa tällaista kielenkäyttöä. "Te ruojat, surun ruumiillistumat, pahan omenan maiskuttelijat, tomussa epähurskaina vaeltavat puupuhaltimen suukappaleet! Ikuisesti on teidän maatainne kynnettävä kera vuotavin sieluin, kun jumalten kyyneleet huuhtovat rokonarpiset poskenne!"

"Thou shalt never obey the dark side of the moon!" voisi joku englantilainen kelpo hurskastelija todeta. Tuo on niin sanottua vanhaa englantia. Noin ei puhuta 2010-luvulla. Kaikesta huolimatta on äärimmäisen mielenkiintoista, että mitä henkevämpää ja vertauskuvallisempaa retoriikkaa mahtavien uskonoppineiden (lue: teologisesta instituutista mainioin arvosanoin valmistuneita ihmisyksilöitä) puheet sisältävät, sitä enemmän heitä ylenkatsovat kansalaiset ovat niissä täysin rinnoin mukana!

Suosittelen ihmisiä katsomaan Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan Usva, josta löytyy - fiktiivisenä hahmona tosin - erinomainen vanhahtavaa retoriikkaa viljelevä himouskovainen, joka sortuu kaltaistensa tavoin harvinaisen suoraan kaksinaismoralismiin ja itsensä pussiin puhumiseen. Kaksinaismoralismi ja muu epärehellisyys yhteisöissä on aina pahasta, mutta rationalistisista ihmisistä poiketen himouskovaiset eivät yritäkään peitellä näitä ominaispiirteitään. Samanaikaisesti kaikkia halutaan rakastaa ja arvostaa avoimin sylein sekä tahrattomin mielin (huom. henkevää retoriikkaa), mutta seksuaalivähemmistöjä oltaisiin valmiita kohtelemaan kaltoin.

Miksi? Se vain nyt on näin. Kirjassa sanotaan näin ja that's it. Omaa aivotyötä ja käsitteiden sekä tärkeiden yhteiskunnan ilmiöiden prosessointia ei tarvitse suorittaa. Pitäköön joku tätä pilkantekona, mutta totuus on se, että uskovaisten kanssa keskustelu on kuin shakinpeluu pulun kanssa: ensin se kaataa nappulat ja paskantaa lopulta pelilaudalle.



Olen vilpittömän iloinen siitä, että Suomen luterilainen kirkko valitsi naisarkkipiispan. En olisi ikinä uskonut, että tätä tapahtuisi vielä kymmeniin vuosiin ja eräässä tämän vuoden aikana kirjoittamassani tekstissä heitin tällaisen mahdollisuuden täysin hypoteettisena, jopa absurdina! Myhäilen tyytyväisenä, jos ja kun kirkosta eroavien virta käy entistäkin vuolaammaksi tapauksen johdosta. Kirkon maallistumisen johdosta taajaan mainostamani vanhoilliset ovat tosin varmastikin eronneet jo aikoja sitten, ei heitäkään loputtomiin riitä, joten heikäläisistä ei ainakaan tulle enää lisäystä kirkosta eroavien alati kasvavaan joukkoon.

Miksipä siis olla iloinen asioista, jotka tapahtuvat yhteisössä, joka on täysin irrallinen omasta elämästään? Tasa-arvon vuoksi. Siihen kuulumattomien elämästä kirkkoinstituutio ei olekaan täysin irrallinen, koska laissa on erityisasemaa suojelevia pykäliä ja uskonto asettaa lähes kaikissa muissa instituutioissa, kuten puolustusvoimissa, kouluissa ja useilla työpaikoilla elämänmenoon omat rajoitteensa sekä pakonomaiset rutiininsa.

Ainoa ja samalla paras keino uskontojen legitiimin valta-aseman horjuttamiseksi on passiivinen provokaatio, kuten naispuolisen arkkipiispan nimittäminen. Aktiivinen provokaatio olisi systemaattista käännytystyötä, joka on typerää, mutta passiivisempi vaihtoehto, kuten eutanasian laillistamisen kaltainen täsmäisku sen sijaan on omiaan horjuttamaan kirkkoinstituutiota kuin tuulenpuuska korttitaloa.

Kuten olen mielestäni joskus aikaisemminkin sanonut, tulevat uskovaiset osoittamaan elämänkatsomuksensa vanhanaikaisuuden, irrationaalisuuden ja epätarkoituksenmukaisuuden itse itselleen tällaisten tapahtumien kautta. Näin ei olisi, mikäli uskontopiirit olisivat kaikessa ahdasmielisyydessään pitäytyneet mahdollisimman fundamentalistisessa linjassa, eikä naispappeutta kerta kaikkiaan sallittaisi. Tällöin uskovaiset voisivat olla hyvällä omallatunnolla itselleen rehellisiä.

Itselleen rehellisiä he eivät voi olla niin kauan kuin pyhästä sanasta muunnetaan edes pientä variaatiota tämän tästä ja em. sanomasta valitaan noudatettavaksi vain niitä mieleisiä kohtia kokonaisen absoluuttisen totuuden sijaan. Olisi melkeinpä sama asia valita kylmän viileästi kymmenestä käskystä vain puolet. Mikäli ei tapa tai tee huorin, voi mainita turhaan herransa nimeä ja varastella aina silloin tällöin, mikäli on sitten tällaiseen toimintaan mieltynyt.

Hyvän maun mukaan toteutettava provokaatio ja näkyvä kritisointi on aina tarpeen ja tässä tapauksessa etenkin siksi, että kristinuskolla on legitiimi erityisasema. Vapaa-ajattelijoiden tapauksessa provokaatio, epäasiallinen sellainen, toki puri, koska tempauksesta on järjestetty jopa tutkintapyyntö. Tämä ei toki ollut mikään yllätys, koska laistamme löytyy - kuten sanottua - uskontoja suojelevat muinaisjäänteet.

Asia on itsellenikin jokseenkin kinkkinen, koska tällaisissa tapahtumissa terveen, ja kannattamani, uskontokritiikin ja ihmisille rakkaan elämänkatsomuksen pilkkaamisen välillä on varsin häilyväinen raja. Poliisilaitoksella on joka tapauksessa tekemistä pohtiessaan aivonystyrät savuten sitä, ylitettiinkö jumalanpilkkarikoksen raja viikonloppuisessa tempauksessa.

Eikö uskovaisten kuuluisi viitata tällaiselle asialle kintaalla, etenkin jos ovat niin sanotusti uskossaan vahvoja? Reaktiosta esittää poliisille tutkintapyyntö tulee mieleen pilkan kohteeksi joutunut pikkulapsi, joka juoksee itku silmässä isän tai äidin kainaloon sanomaan, että heidän pitää mennä laittamaan nuo toiset aisoihin. Lapsuuden asuinseuduilla tällainen toteutui siten, että aikansa ärsytettyään ja sitten kuonoonsa saatuaan pennut juoksivat käskemään isoveljen tai isän sanomaan pari valittua sanaa.

Jos uskonnolla ei olisi legitiimiä erityisasemaa, olisi sille muotoutunut ajan mittaa omasta takaa keinot suojella sanomaansa. Nämä keinot olisivat todennäköisesti nykyaikaisen rationaaleja ja edes joten kuten perusteltuja. Uskikset saisivat olla itselleen rehellisiä. Nyt tämä kirkon erityisaseman suojelu voidaan ulkoistaa poliisilaitokselle aina jos ilkeät vapaa-ajattelijat ovat aiheuttaneet mielipahaa. Tällainen touhu ei käy minun järkeeni.

Pidän suuresti black metal -musiikista, mutta tyylilajin lyriikoissa esiintyvä kristittyjen pilkkaaminen ei ole alkuunkaan lähellä sydäntäni. Oman elämänkatsomukseni mukaan ei voi toivottaa muutoin mainion Horna-yhtyeen kappaleen mukaisesti "Tappakaa Kristus!" koska tämän niminen heppu eli, kuoli ja kuopattiin jo aikoja sitten. Ajantuhlausta janota kuolemaa jo joskus kuolleelle. Ei äiti Teresan tai Saddam Husseinin tappamista ole ajantasaista kaipailla. Kyseisenkin kappaleen sanoma on toki enemmänkin vertauskuvallista kristinuskon (=uskonnon) jalansijan heikentymistä. Niin ikään Magdalenan Marian ja toisinaan itse Jessenkin huoraksi kutsuminen on lähinnä lapsellista. Kyllähän se provosoi uskovaisia ja aiheuttaa heille pahaa mieltä, mutta siihen se vaikuttaminen jääkin.

Mikäli eräs haaveeni toteutuu ja saan perustetuksi black metal -henkisen musiikkikokoonpanon tai liityn sellaisen jäseneksi, soisin sanoman olevan "anti-religious black metal," mikäli ajatusta ei kovin suorasti tyrmättäisi. En haluaisi musiikinkaan turvin pilkata uskontoja epäintellektuellisti. Valjastaisin lyriikkani rationalismin ja järkevästi perustellun kritiikin käyttöön. Black metalin taustalla on joka tapauksessa enemmän saatanaa ylistävä ideologia kuin itse musiikki, joka on saanut nykyisin valitettavankin helposti määriteltävissä - jopa tunnistettavissa - olevat linjat sekä jokusen alagenrenkin. Olen siis täysin antiuskonnollisena ihmisenä kykenemätön juuri black metal -muusikoksi, mutta koska piireissä on tapana tuumia, ettei black metalilla ole useinkaan musiikillista yhteneväisyyttä, voisin lainata omaa ideologiaani varten juuri sen puolen olematta siis minkään sortin saatananpalvaaja.

Toivottavasti en puhu itseäni pussiin ja sorru liian suoran paasaamisen puolelle. Suurimman osan mielestä näin varmastikin kävi tämänkin tekstin tiimoilta. Alun perin aikomukseni oli vain käsitellä varsin lyhykäisesti Vapaa-ajattelijoiden "nerokasta" tempausta, mutta kuten vauhtiin päästyäni useimmiten käy, lähti homma lapasesta.

Pari sanaa alkuihmisistä

Sattuipa taas silmiin muutama mainio uutinen siitä, kuinka vähä-älyiset alkuihmiset kohtelevat kanssaihmisiään jossain päin maailmaa. Kiinassa orjatyövoiman käyttö on edelleen kovasti voimissaan ja sen lisäksi työhön on keksitty motivoida napauttamalla aika ajoin sähköshokilla.

Työntekijöille annettiin muun muassa sähkösokkeja, jos he kieltäytyivät työstä, kertovat paikalliset viestimet.

Yksitoista ihmistä on pidätetty. Heitä syytetään työntekijöiden hakkaamisesta, pelottelusta, vapauden riistosta ja pakottamisesta raskaaseen työhön, kirjoittaa Yanzhao Metropolis Daily.

Työntekijät oli pakotettu tekemään 14-18 tunnin työpäiviä ilman palkkaa. Heitä pidettiin silmällä kaiken aikaa, myös käymälässä.

Nigerialainen neropatti oli yrittänyt hajottaa myrkyllistä kaasua sisältävää kaasupulloa puhalluslampulla. Kaasupilvi pyyhkäisi tiheästi asutetun esikaupunkialueen yli ja sadat ihmiset sairastuivat. Eipä tullut tietenkään alkuihmisille mieleenkään varoittaa siviileitä tapahtumasta. Sen sijaan lopulta kävi näin:

Romuttamon johtaja ja työntekijät pakenivat paikalta. He olivat edelleen sunnuntaina karussa.

Whadda surprise.

Lyhyt katsaus Lähi-Idän tapahtumiin on aina ajankohtaista, koska siellä jos jossain tapahtuu jatkuvasti älyttömyyksiä. Tällä kertaa Gazaan oli matkalla kansainvälisten avustusjärjestöjen avustuslaivue, jolla oli hyvää hyvyyttä tarkoituksena toimittaa asukkaille isot kasat avustustarvikkeita. Saatanan israelilaiset sen sijaan eivät tätä katsoneet hyvällä ja ilmoittivatkin jo etukäteen estävänsä laivueen pääsyn perille. Näin myös kävi.

AFP: n mukaan Kanava 10 kertoo, että Israelin merisotilaat avasivat tulen aluksella sen jälkeen kun osa matkustajista oli käynyt heidän kimppuunsa kirveiden ja puukkojen kanssa.

Israelin armeijan mukaan neljä sotilasta on haavoittunut. Jerusalem Post -lehden mukaan väkivalta yltyi, kun aktivistit riistivät yhdeltä sotilaalta aseen.

Tuliko yllätyksenä, että ihmispoloiset käyvät vastarintaan, kun lauma merisotilaita astuu laivaan estämään heidän kunnialliset aikomuksensa, jolla ei todellakaan haluttu kenellekään mitään pahaa? Eiköhän väkivaltakin lähtenyt israelilaissotilaista. Vitun vittu noita alkuihmisiä ihan oikeasti. Olisivat antaneet ihmisten mennä auttamaan toisia, joilla on jatkuva hätä. Ei tuota voi kukaan ymmärtää. Ketään ei haittaisi, jos Israel pommitettaisiin pois maailmankartalta. Hyökkäys tapahtui kaiken lisäksi kansainvälisillä vesillä ja tämän johdosta tilannetta ei varsinkaan tulisi hyväksyä.

Ajatelkaapa tilannetta, jossa Suomen armeija terrorisoisi aivan jatkuvasti ja kaikin keinoin esimerkiksi Pohjois-Savoa asukkaineen. Kansainväliset avustusjärjestöt huolestuvat nälkää näkevistä ja ohjusiskuista kärsiviä pohjoissavolaisia ja lähettävät meri- sekä maateitse avustuspaketteja. Suomen valtiojohto kimpaantuisi ja laittaisi merivoimat pysäyttämään laivat jo kaukana omista aluevesistämme. Ette saatana mene auttamaan pohjoissavolaisia! Sitkeän uurastuksen johdosta olemme saaneet ihmiset voimaan kurjasti, joten ettepä muuten tule parantamaan tilannetta ja tekemään tyhjäksi vaivannäköämme.

Tässä toteutuu taas kerran klassinen kaava, jossa heikompia sorretaan kaikesta päätellen ihan sortamisen ilosta. Ensin provosoidaan ja kiusataan. Mikäli kohde käy vastarintaan niin katsotaan, että mitäs, mitäs! Sitähän niskuroidaan ja heittäydytään aggressiiviseksi ja kohde lyödään todellisin voimakeinoin. Tätä tekoa pidetään sitten itsepuolustuksena, vaikka konfliktitilanne on saatu aikaan varta vasten yrittämällä ja kiusaamalla.

Ajatellaan vaikka kouluympäristöä. Vitunaikaiset rakkarit Joppe ja Ippe menevät kiusaamaan sekä provosoimaan todella julmasti kohteeksi valitsemaansa Veskua. Vesku hätääntyy ja kokee tarvetta puolustautua, tarvittaessa fyysisesti. Tästähän Joppe ja Ippe riemastuvat ja pieksevät kaksin voimin vastarintaan ryhtyneen Veskun. Tämä kaava on siis hyvin tyypillinen.

Ai niin, mutta eihän tässä nyt oikeastaan enää mitään erikoisempaa ole, koska israelilaisministeri pahoitteli kuolonuhreja. En tiedä, onko suoraa ja nöyrää anteeksipyyntöä tapahtunut, mutta ministeri kuittasi joka tapauksessa tilanteen edukseen.

Tarkkaa tietoa kuolonuhreista ei vielä ole. Israelin sotilassensuuri ei anna tietoja kuolleista eikä haavoittuneista.

Maailmassa on paljon, paljon aivan järkyttävää paskaa. Israelilainen, pohjoiskorealainen, venäläinen tai kiinalainen sotilassensuuri, joka on kaikessa ilmiselvyydessään täyttä totta, on yksi suurimmista vääryyksistä, joista maailmassa ei ole pulaa.

Turkin ulkoministeriö on tuominnut kansainvälisillä vesillä tehdyn hyökkäyksen jyrkästi. Ruotsissa vasemmistopuolue vaatii hallitusta tuomitsemaan iskun rauhansaattuetta vastaan.

Ruotsalaisetpa sen sanoivat: rauhansaattue. Eihän rauhan asialla olevia hyväntekijöitä saada suurin surminkaan päästää auttamaan ihmisiä. Tässähän on vain sellainen "pieni" ongelma, että Turkin ja Ruotsin ministeriöt saavat tuomita ja paheksua tapahtunutta niin jyrkästi kuin lystäävät, mutta eihän se tunnetusti mihinkään vaikuta. Siinähän tuomitsevat, ei paljon kiinnosta. Tuominta pitäisi konkretisoida tekemällä Israeliin vaikka pari bioterrori-iskua. Josko sitten alkaisi jonkunlainen syy-seuraus-logiikka vaikuttaa ja kantaa hedelmää.

Katsaukseni loppukevennyksenä piipahdetaan tervehtimässä balkanilaisia alkuihmisiä, jotka ovat taas kerran kimpaannuttuaan nakelleet toisiaan kivillä. Ei tätä lapsellista sekoilua voi enää sanoin kuvailla. Kauhea älämölö, sinkoilevat kivet, heiluvat kepit ja liehuvat banderollit. Miksi? Toinen, tasavertainen, osapuoli halusi järjestää keskenään paikallisvaalit.

Muutamia mellakoijia loukkaantui, kun ryhmät kivittivät toisiaan. Silminnäkijöiden mukaan kaupunkia jakavan sillan luona myös ammuskeltiin.

Mihin tällä nyt sitten oikein pyrittiin? "Ette muuten järjestä omissa piireissänne vaaleja!" Hätäisenä vertauskuvana olisi melkeinpä sama asia estää väkivalloin (kosovolaisittain kivenmurikoita viskomalla) luterilaista kirkkoa pitämästä omiensa kesken kirkollisvaaleja. Ketä toisen ihmisryhmän pitämät sisäiset paikallisvaalit voi ottaa noin älyttömästi pannuun, että pitää alkaa viskoa kiviä? Eivätköhän serbitkin kiviä nakelleet, mutta todennäköisesti aiemman esimerkkitapaukseni mukaan siksi, että ihmisillä on tapana puolustautua kohdatessaan silmitöntä väkivaltaa.

Kertakaikkisen järkyttävää luettavaa

Kolostaan on eksynyt internetin valtaväylälle jonkunlainen uskontohihhuli-kukkahattutädin äärimmäinen kulminaatiopiste, jossa jopa hihhuloinnin stereotyyppiset piirteet on onnistuttu viemään äärimmilleen. Sen lisäksi sanahelinä on niin kertakaikkisen ontuvaa selittelyä, ettei sitä voi hyvällä tahdollakaan ottaa vakavasti. Tämä nainen esittää tekstissään jatkuvalla syötöllä tukuttain syitä suhtautua uskontoihin yhä kriittisemmin, vaikka hänen pyrkimyksensä ovatkin päinvastaiset.

Tämä kulminoituu seuraaviin ja aivan käsittämättömiin heittoihin, joissa uskontoa pakkosyöttävine opetusmetodeineen pidetään sivistyneessä koulutusjärjestelmässä itseisarvoisena osa-alueena. Asian kuuluisi olla täysin toisin. Matematiikka on yleissivistävää ja tarpeellista koulutusjärjestelmässä. Uskonto ei ole. Uskontoa ei täytyisi olla edes mahdollista opettaa oikein opettamalla - puhumattakaan siitä, että pakkosyöttö kohdistuu pieniin lapsiin.

On yliampuvaa leimata lasten uskontokasvatus manipuloinniksi tai uskonnon pakkosyötöksi.

Lapsi uskoisi Jumalaan, vaikka kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella.

Kulttuurihistoria osoittaa, että homo sapiens, viisas ihminen, on myös homo religiosus, uskonnollinen ihminen.

Uskonto antaa elämälle tarkoituksen ja vastaa perimmäisiin kysymyksiin.

Uskonto on, koska täällä kuollaan. (toim. huom.: MITÄ VITTUA?)

Uskonto auttaa ihmistä pyhyyden kokemisen avulla löytämään merkityksen omaan elämäänsä ja kuvaa tien, jolla tavoite on saavutettavissa.

Kulttuurihistorialliset ja uskontotieteelliset syyt edellyttävät laadukasta uskontokasvatusta.

Uskonto antaa nuorille valmiuksia myös oman identiteetin etsimiseen, vastuullisuuden ymmärtämiseen sekä uskontojen ja maailmankatsomusten vertailuun ja arviointiin.

Se positiivinen seikka tällaisissa kukkahattumummeleissa on, että heidän neronleimaustensa johdosta jopa omat rivit alkavat kääntyä pohjimmaista ajatusta vastaan.

Miettikääpä esiin nostamaani teesiä numero kaksi. Erästä tekstiin kirjoitettua kommenttia lainatakseni on täysin yhtä validia väittää, että lapsi olisi kommunisti erämaassa - vailla mitään kosketusta ihmiskuntaan. Mielellänihän lukisin edes ontuvia perusteluita näille käsittämättömille väittämille, mutta tämä toivo on tunnetusti turha. Tekstiin on listattu täysin tuulesta temmattuja ja eittämättä klassisen hienoja väittämiä, jotka ovat nättejä paperille kirjoitettuna.

On kommentteja tarkasteltaessa ja hieman kärjistettynä kaksi vaihtoehtoa: ihmiset ovat uskontoja sun muita tapakulttuureja kohtaan kriittisempiä kuin koskaan tai sitten nämä kriitikot osaavat pitää suurempaa ääntä. Tietenkin on suuri osa tapauskovaisia ihmisiä, joita koko homma ei yksinkertaisesti kiinnosta pätkääkään ja joilla ei ole minkään valtakunnan kykyä ja/tai halua edes pohdiskella asiaa - siis suhdettaan kirkkoon, jonka jäsenlistoilla kummittelee.

Niin kauan kun kirkollisverosta ei koidu valtaosalle ihmisistä taloudellista taakkaa, ei edes se, että itse kannattaisi eutanasiaa, homoseksuaalien adoptio-oikeutta, keinohedelmöitystä tai aborttia, saa ihmisiä eroamaan kirkkoinstituutiosta. Instituutiosta, jota pitäisi ilman muuta epätarkoituksenmukaisena, mikäli uhraisi asialle edes pari ajatusta. Mikäli nimittäin haluaa uskoa mielikuvitusystäväänsä, ei tämä edelleenkään edellytä jäsenmaksun maksamista instituutioon, jonka ajama ideologia poikkeaa täysin omasta.

Uskontokriittiset ovat siis enimmäkseen äänessä. Mikäpä pakottava tarve meidän kukkahattutätimummelimme hengenheimolaisilla olisikaan tulla julki, koska kaikki palvelee heidän ainoaa ja oikeaa maailmankatsomustaan jo laista lähtien? Kuinka järjettömän takapajuisia ja epätasa-arvoisia muinaisjäänteitä valtiossamme voi olla ja vieläpä lain nojalla?

Myönnetään: tässähän se minäkin paasaan ja hyvin pitkälti paheksutulla julistamistyylillä. Minä kuitenkin toivon elämänkatsomuksellisten asioiden opetukseen täyttä objektiivisuutta, vaikka pohjimmiltani olen tietenkin sitä mieltä, ettei tällaisia asioita kuuluisi opettaa. Polkupyörällä ajoa opetetaan ja opitaan, mutta elämänkatsomus tulee muodostaa iän ja kokemuksen kartuttua. Täysin vailla ulkoisia paineita, ohjausta, suggestiota ja manipulointia. Oma teoriani siis on se, että erämaassa lapsi pärjäisi täysin ilman mielikuvitusystävää ja eläisi pitkän sekä onnellisen elämän nojaten omiin aistihavaintoihinsa ja niiden perusteella muodostettuihin käsityksiin.

Lisäksi millään elämänkatsomuksella ei saa olla legitiimiä erityisasemaa. Ei ole mitään yhtä epätasa-arvoista paskaa kuin tällainen erityisasema. Minulla ei olisi periaatteessa mitään uskontoja vastaan, mikäli ns. sivistyneessä ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme ei olisi tällaista keinotekoista erityisasemaa ja ilmapiiriä, jossa on sitä kaikkein normaaleinta meininkiä alistaa mielikuvitukseltaan vilkkaat lapset valtakirkon höynäytettäviksi jo alle kouluikäisinä.

Kuvainnollisesti sanottuna itken henkisesti jo ajatellessani laumaa esikoulukerhoikäisiä lapsia, jotka ovat kerääntyneet kuuntelemaan suut ällistyksestä ammollaan hihhulitädin kertomuksia. "Ja niin Jeesus tuli, heitti voltin ja muutti veden viiniksi." Paljonkohan viinissä muuten oli voltteja vai oliko se alkoholitonta scheissea? Mikseivät ihmiset voi käsittää sitä, kuinka luterilaisessa kirkossa toteutuu aivan käsittämättömän härskiä aivopesua? Tuleeko kenellekään kenties yllätyksenä se, että pikkulasten mielikuvitus on harvinaisen vilkas?

Lasten ollessa vain 3-7-vuotiaita on kaikkein otollisinta kääntää mieli haluttuun suuntaan. Jumaluudella, hammaskeijulla ja joulupukilla ei ole mitään muuta eroa kuin se, että yksi niistä onnistuu pitämään valheillaan ihmisiä pihdeissään vielä aikuisiälläkin. Tähän ei vaikuta suinkaan vähiten se, että joulupukista poiketen ihmisten aivopesu alkaa jo todella varhain, sitä harrastetaan sitkeästi muulloinkin kuin jouluisin ja sillä on lainvoimainen tuki takanaan.

Lisäksi aivopesu ei lopu vielä teini-iässäkään, mikäli yksilö on onnistuttu sitouttamaan henkisen paineen vuoksi kirkkoinstituutioon. Henkisen paineen luo yhä ja edelleen suku. On - kuten aiemmin mainitsin - sitä kaikkein normaaleinta meininkiä, että häävala vannotaan kirkossa ja arkkuun mennään lopulta huilaamaan seurakunnan maalle.

En malta olla mainitsematta sitä, kuinka älytöntä on, että vielä keskusteluilmapiirin vapauduttua niin käsittämättömän moni ihminen on luterilaisen kirkon pauloissa. Pääsääntöisesti ihmiset kuitenkin ovat melko järkeviä ja kykenevät loogiseen päättelyyn. Tässä kohden tulee kuitenkin joku tenkkapoo vastaan.

No, kirkosta kuitenkin erotaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Balanssia toiseen suuntaan ohjaa edelleen vain se, että vastasyntyneet lapset alistetaan manipulaation uhreiksi saman tien, kun alkavat ymmärtää puhetta. Lapsille tuputetaan elämänkatsomus arvostamatta yksilön omaa tahtoa, joka taas toisaalla on yksi kristinuskon tärkeimmistä arvoista ja peruste sille, että ihminen on luomakunnan kruunu. Tämähän on vain yksi kristinuskon lukemattomista ristiriidoista ja suoranaisista paradokseista.

Uskonnon tuottamat yliherkkyysreaktiot ovat tätä päivää: suvivirsi, risti ja seimi – hyi, viekää pois! Jotkut vanhemmat eivät siedä päiväkotien ja koulujen kristillisiä kasvatustraditioita, vaikka enemmistö hyväksyy ne.

Hyihyi vaan sinulle. Arvon mummeli: jos ihmiset saavat tällaisia yliherkkyysreaktioita, niin asia on näin. Jos ihmiset eivät koe kristinuskoa tarkoituksenmukaisena tai edes tarpeellisena niin asia on näin. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Jos meidän kukkahattumummelimme (jonka nimi ei muuten käy Hesarin sivuilta ilmi) olisi rehellinen itselleen, hän hyväksyisi tilanteen, eikä vaatisi rivien välissä ilmapiirin muutosta takaisin entistäkin alisteisemmaksi kirkolle. Jos se hänestä olisi kiinni niin mummelihan tehostaisi aivopesua, koska on kauhukseen havainnut ihmisten rationaalisen ajattelukyvyn kehittyneen ja tästä johtuen kirkon ote lipsuu.

Kukkahattumummeli heittäisi uskonnonvapaudelle totaaliset hyvästit. Hän raahaisi ihmiset kirkkoon kuuntelemaan kristillistä manifestia vaikka väkivalloin. Hän tehostaisi mielellään "analogista spammia" ja kävisi tunkemassa propagandamainoksia ihmisten postiluukuista, vaikka ohessa lukisi kissan kokoisin kirjaimin kielto mainoksiin. Hän, poloinen, ei tiedä, että laissamme säädettyyn uskonnonvapauteen kuuluu myös vapaus olla uskomatta.

Ennemminkin hän kaiketi tietää tämän, mutta ei suostu hyväksymään asiaa. Nämä kukkahattumummelit ovat juuri niitä ihmisiä, joihin jo lapsena alkanut suggestio on purrut kaikkein tehokkaimmin.