Huolestuneisuus maailman turvallisuuspoliittisesta tilasta, osa 1

Kaiken maailman älyttömyyksille ei näy loppua. Moni kansalainen saattaa globalisaation hehkutuksen vuoksi kuvitella, että elämme kollektiiviseen rauhaan ja kansainväliseen yhteistyöhön pyrkivässä korkean teknologian länsimaalaisessa yhteiskunnassa. Usea meistä saattaa sinisilmäisyyttään luulla, että sodista, joiden laskemiseen eivät riitä sormet eikä varpaat, oltaisiin otettu opiksi ja nykypäivinä pyrittäisiin ihan oikeasti avaamaan keskusteluyhteyksiä, ennaltaehkäisemään konflikteja ja supistamaan asevoimia niiden lisäämisen sijaan. Maailman tapahtumat osoittavat jatkuvasti nämä käsitykset vääriksi.

Maailmanpolitiikan johtavimpana valtiona Yhdysvallat on ottanut askeleen parempaan suuntaan uuden presidenttinsä Barack Obaman myötä. Hän on ottanut ainakin näennäisen avoimin mielin yhteyttä vanhojen kiistakumppaneiden johtoon rauhan aikaansaamiseksi. Valitettavaa näitä pyrkimyksiä kohtaan on, jos vastapuolelta löytyy porukkaa, joilla ei ole vastaavankaltaisia tavoitteita.

Iranissa uskonto ja politiikka kulkevat islamilaisten tasavaltojen tapaan käsi kädessä. Valtion johdosta löytyy presidentin lisäksi hengellinen johtaja, ajatollah Ali Khamenei, joka sanoo viimeisen sanan kaikkiin valtion asioihin ja on näin ollen presidentin sijaan tosiasiallinen valtionjohtaja. Oikein suivaannuttuaan tällä kaverilla on mahdollisuus julistaa sota toista valtiota kohtaan aivan omin nokkinensa. Barack Obama ehdotti Iranille 20.3.2009 uutta alkua ja molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvaa rehellistä yhteistyötä maiden välisiin suhteisiin. Mitäpä tuumattiin vastapuolelta?

”He sanovat ojentaneensa kätensä Iranille. Mutta minkälainen käsi tämä on? Jos ojennettu käsi on peitetty samettihansikkaalla, mutta sen sisällä oleva käsi on tehty valuraudasta, eivät kyseessä ole hyvät aikomukset, Khamenei sanoi.”

Iran lupaa muuttua, jos Yhdysvallat muuttuu ensin

Otapas tuosta sitten selvää. Täytyy sanoa, että menettäisin rauhanomaista yhteistyötä tarjoavana valtionpäämiehenä hermoni, jos saisin vastaukseksi moista liirumlaarumia. Poliitikkona eli diplomatiaa työkaluna käyttävänä miehenä Obamalla olisi täysi oikeus olla todella turhautunut joutuessaan toistuvasti kommunikoimaan henkeviä metaforia latelevan papparaisen kanssa sen sijaan, että vastapuoli olisi niin ikään diplomatiaan pyrkivä kollega, joka on älynnyt erottaa uskonnolliset höpinät ja poliittisen harkintakykynsä.

Teokratiasta puhuttaessa en varsinaisesti lukeudu niihin, jotka assosioivat islamismin automaattisesti terrorismiin tai väkivaltaan. Takapajuisuuteen tosin syntyy melko vahva mielleyhtymä, eivätkä Iranin valtaapitävät poliitikot suvaitsekaan uudistuksia, koska edustavat Islamin konservatiivista siipeä. Valtiossa opposition ja poliittisen vastapuolen muodostavatkin juuri uudistusmieliset poliitikot.

”Barack Obama on luvannut tarjota Iranille rauhan kättä, kunhan maa ensin ”avaa oman kätensä nyrkistä”. Obaman tarjousta on diplomaattipiireissä ehditty pitää ainutlaatuisena tilaisuutena lopettaa vuosikymmenten vihollisuudet. Diplomaatit tosin arvelevat, että Iranin kovan linjan edustajat saattavat silti estää sovintoaikeet.

- Toivotamme muutoksen tervetulleeksi, kunhan muutos on perustavanlaatuinen ja oikeansuuntainen, Ahmadinejad arvioi keskiviikkona.

Viime kädessä Iranin ja Yhdysvaltain vuoropuhelun alkaminen riippuu korkeimman johtajan ajatollah Ali Khamenein kannasta.”


Iran epäilee Obaman rauhantarjouksen todellista luonnetta

Miksei Iran tartu tähän heille esitettyyn tarjoukseen ja avaa rehellistä keskusteluyhteyttä Yhdysvaltain johdon kanssa erimielisyyksien ratkaisemiseksi? Poliittisen ideologian radikaaleista eroista johtuen Neuvostoliitto oli olemassaolonsa aikana alituisesti epäilemässä Yhdysvaltojen pyrkimyksiä ja jokaisessa mahdollisessa asiassa, mutta keskusteluyhteys toimi silti Moskovan ja Washingtonin välillä. Kuuma linja avattiin maiden päämiesten välille heti Kuuban kriisin jälkeen vastaavien yhteenottojen ennaltaehkäisemiseksi.

”Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan maa jatkaa pakotteita Irania vastaan ainakin yhden vuoden ajan. Obama sanoo, että Iran on edelleen epätavallinen ja poikkeuksellinen uhka Yhdysvalloille.

Obama on aiemmin vihjannut, että Iranin suuntaan voitaisiin jatkossa tehdä diplomaattisia avauksia.

Länsimaat ovat asettaneet Irania vastaan pakotteita, koska se ei ole luopunut ydinohjelmastaan. Iranin epäillään kehittelevän salassa ydinaseita, mutta Iran itse sanoo ohjelmansa tähtäävän vain energiantuotantoon."

Obama venyttää pakotteita Irania vastaan vuodella

Tämän uutisen mukaan Obama ainoastaan peräti hieman vihjailee tuohon suuntaan. Diplomaattisten suhteiden luonnin luulisi olevan niin itsestäänselvä prioriteetti, ettei moiseen pyrkimistä tulisi edes harkita. Toisesta ja aiemmin lainaamastani artikkelista olisi voinut päätellä Obaman olevan hanakampi maiden välisen diplomatian parantamiseksi, mutta mikä mahtaakaan olla totuus?

Onko Obamakin, mies jonka varaan olen uskaltautunut asettamaan myönteisiä odotuksia sekä toiveita, yhtä – ei nyt kenties haluton – mutta pidättyväinen luomaan kestävän rauhan maiden välille kuin miltä vallan mainio ajatollah Ali Khamenei vaikuttaa? Obamalla on toki hyvät syyt koettaa säilyttää suhteet Iranin valtionjohtoon edes nykyisellä tasolla eikä pahentaa niitä entisestään. Äärifundamentalisteja fanaatikkoja ei tarvitsisi paljonkaan ärsyttää, kun alkaisi tapahtua.

Minun mieleeni tulee kuitenkin lähinnä se, ettei Iranilla ole juurikaan halukkuutta rauhaan - tarkoittaen asevarustelusta luopumista - ja avoimuuteen, koska epäilisi tästä syntyvän turvallisuuspoliittinen uhka heille itselleen. Tiedän, tässä ei ole kerrassaan mitään logiikkaa, mutta se tästä kaikesta tulee ensinnä mieleen. Pääpaino on monenlaisten epäilysten vuoksi asevarustelulla. Seuraavassa pari uutista:

10.7.2008: Iran testasi lisää ohjuksia. Maan television mukaan armeijaan kuuluva vallankumouskaarti testasi useita ohjuksia Persianlahdella.

19.2.2009: Iran jatkaa yhä uraanin rikastamista. IAEA:lla ei ole todisteita Iranin sotilaallisista tarkoitusperistä. YK:n atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan Iran ei ole vieläkään lopettanut uraanin rikastamista ydinlaitoksissaan. YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut rikastamisen keskeyttämistä jo useaan otteeseen.

8.3.2009: Iran on testannut uutta pitkän matkan ohjusta. Asiasta kertoi Iranin englanninkielinen televisio. Muita yksityiskohtia ei ollut heti saatavilla.

Lähteenä vaihteen vuoksi Iltalehden verkkoliite. Artikkelit löytyvät hakemalla otsikoita (päivämäärän jälkeinen lause).

Vallankumouskaarteja ja uhmakkaasti Allahin nimeen ohjuskokeita tekeviä islamistifanaatikkoja. Voi turhautuneisuuden multihuipennus. Ovatko nämä mesoajat koskaan hämmästelleet, mikseivät Suomi, Luxemburg tai Islanti testaa jatkuvasti ballistisia ohjuksia tai miksei Helsingissä räjäytellä joka toinen päivä muiden maiden konsulaatteihin ja eri uskontokuntien kokoontumispisteisiin suunnattuja autopommeja?

Oudoksutaanko noissa jatkuvaa älämölöä pitävissä maissa sitä, ettei Suomesta näytetä presidentinvaalien jälkeen videokuvaa Senaatintorilta, jonne ihmismassat ovat kokoontuneet huutamaan kurkut suorina ja sapelit kourissa vaalitappion kärsineen, edellisellä kerralla siis Sauli Niinistön, ja Jeesuksen nimeen? Emme me suomalaiset kai osaa todellakaan omistautua asioillemme. Miten kummassa voimme elää tyytyväisinä elämiimme, vaikka olemme näin rauhallisia ja kiihkoilemattomia?

”Jihad in the name of Allah. Osama will bomb you.”

Hurraa. Videon mielipuolinen vauhkoaminen liittyy luonnollisesti Muhammed-pilakuvajupakkaan. Eipä länsimaissa ole juolahtanut mieleen käynnistää vastaavaa kalabaliikkia, mikäli Jeesuksesta oltaisiin tehty pilakuvia. Sitä paitsi, onhan sellaisia laadittukin, mutta onneksi moista älämölöä ei olla asiasta käynnistetty. Tietenkin asia on täysin eri, koska Muhammedista on yksinkertaisesti kielletty esittämästä mitään kuvia. Eiköhän tämä kielto osata vastaisuudessa ottaa vakavasti, koska muslimit osoittivat melko selkeästi, etteivät paina villaisella sitä, että heidän uskontoaan soimataan.

Todettakoon vaihteen vuoksi siitä, että minusta meidän ja islamilaisen kulttuurin keskinäiset integraatiomahdollisuudet ovat heikot, elleivät jopa olemattomat. Siinä missä valtaosa meidän kulttuurimme edustajista pyrkii konsensukseen keskustelemalla diplomaattisesti, kaivavat toiset kaapista huivit, raapustavat pyhää sotaa julistavat taulut, kokoontuvat kadulle mekastamaan kuin mitkäkin mielipuolet ja rukoilevat tuhoa sekä hävitystä heitä loukanneita kohtaan. Polttavat kenties muutaman auton siinä sivussa vaikutuksen tehostamiseksi.

Muistutan myös erään aiemman tekstini kakkososasta, vaikkei se Iraniin liitykään.

Tällä hetkellä Iranin pääkaupungissa, Teheranissa, käydään rajuja mellakoita, koska uudistusmielisen opposition kannattajat eivät ole tyytyväisiä vastikään käytyjen presidentienvaalien lopputulokseen. Istuva presidentti Mahmud Ahmadinejad voitti ja vaaleissa epäillään tapahtuneen vilppiä. Iranin vaalien valvontaneuvosto on ilmoittanut olevansa valmis laskemaan satunnaisotannalla uudelleen 10 prosenttia viime viikon presidentinvaaleissa annetuista äänistä, mutta ilmeisestikään äänestystuloksia ei aiota mitätöidä kokonaan rajusta protestoinnista huolimatta. Mitätöintiä on hävinneistä ehdokkaista vaatinut ainakin Mirhossein Mousavi.

Turhauttavaahan on, että Mousavi on uudistusmielinen ja minun korvaani tämä kalskahtaa aina positiiviselta, mikäli puhutaan konservatiivisesta islamistivaltiosta. Mousavin valinnasta olisin uskonut syntyvän joukon ulkopoliittisia uudistuksia, kuten avoimempia suhteita länsivaltioihin ja ydinaseohjelmalla uhittelun lopettamista. Tarkalleen en tiedä, mitä islamistivaltiossa tarkoitetaan uudistusmielisyydellä, mutta epäilen sen suunnan edustajien olevan vähemmän periksiantamattomia kuin perinteisten fundamentalistien.

Barack Obama on antanut tukensa mielenosoittajille, koska haluaa Iranin kunnioittavan kokoontumis- ja sananvapautta sen sijaan, että koettaisi tukahduttaa mielenilmaukset väkivaltaisesti kansallisen poliisin voimin. Viranomaiset ovatkin virallisesti kieltäneet oppositiota järjestämästä mielenilmauksia.

Lievästi sanottuna epäilyttävää on myös se, kuinka jyrkkäsanaisesti Ison-Britannian uutistoimisto BBC:tä on vaadittu muuttamaan uutisointia Iranista seurausten uhalla. Lisäksi ulkomaalaisia viestimiä on kielletty uutisoimasta opposition järjestämistä mielenosoituksista. Eräiden tietojen mukaan Iranin viranomaiset olisivat jopa häirinneet BBC:n satelliittien toimintaa uutisoinnissa. Lisäksi toimittajia kielletään työskentelemästä muualla kuin toimistoissaan.

Olisihan se valtaapitävien kannalta ikävää, mikäli ympäri maailman nähtäisiin, millä keinoilla opposition kannattajia kohdellaan: pamppua ja savupommeja. Iranissa on tällä hetkellä vangittuna useita toimittajia ja mellakoiden aikoihin telkien taakse on päätynyt useita lisää. Erityisen mielenkiintoinen tapaus on toimittaja Jila Baniyaghoob aviomiehineen, sillä he ovat laatineet reportaaseja erityisesti naiskysymyksestä ja toimineet uudistusmielisten (huom!) lehtien avustajina.

Sittenpä taas lähteitä edellisissä kappaleissa mainittuihin tietoihin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906169784581_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906209801365_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906169785317_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906219804582_ul.shtml

Iranista täytyy muistaa, että YK:n ultimaatumeista huolimatta kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä, eli IAEA:lla ei ole useista tutkimuskäynneistä huolimatta vieläkään asianmukaisia todisteita siitä, että maa todella kehittelisi ydinaseita.

Voikin olla, että näin länsimaalaisena arvioin itsekin tyystin väärin Iranin pyrkimyksiä epäillessäni presidentin sekä itse herra ajatollahin vakuutteluita siitä, ettei maa pyri valmistamaan ydinasetta vaan rikastaa uraania puhtaasti rauhanomaisiin tarkoituksiin, eli ydinvoimaloita varten. Ohjuskokeet antavat kuitenkin syytä huoleen.

Jatkoa luvassa samalla otsikolla, osassa kaksi. Päätin jakaa kirjoituksen kahteen osaan, jottei yhdessä artikkelissa olisi aivan tuhottoman paljon tekstiä, vaikka se onkin minulle ominaista.