perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Vaihtoehtoinen koulutusohjelma

Piakkoin kaksi lukuvuotta ammattikorkeakoulussa viettäneenä ja ajoittaisesta motivaation puutteesta inspiroituneena päätin ideoida täysin uuden koulutusohjelman. Konseptia en ammentanut ainoastaan omasta jaksamisestani (tai pikemminkin siis sen puutteesta) vaan myös kouluympäristössä tapaamistani ilmiöistä. Näistä eräs on jopa hävyttömän hellämielinen deadlinejen venyttäminen, joka on pelastanut liiankin monta omista kurssisuorituksistani.

Tutkintonimike: nahjus.
Opintojen laajuus: ~200 opintopistettä, vähempikin riittää, jos ei kiinnosta opiskella.
Opintojen kesto: sellaiset kolmisen vuotta, mutta tästä ei ole takeita.

Pääsykokeeseen tullaan valituksi siten, että saa kammettua itsensä tietokoneen ääreen täyttämään internetistä löytyvään hakemuksen, joka vaatii nimen ja yhteystiedot. Aiemman koulutuksen voi halutessaan mainita, mutta ainakaan arvosanoja ei ole pakko syöttää ellei kerrassaan millään jaksa. Pääsykokeen läpäisemiseen sen sijaan vaaditaan jo huomattavasti enemmän. Paikan päälle pitäisi nimittäin vaivautua kampeamaan itsensä ja siellä papereihin tulisi täyttää sekä nimi että vastaukset kokonaista pariin kysymykseen.

Valitettavasti niin nimeen kuin vastauksiinkin joutuu käyttämään ihan tavallista kynää, joten ennen pääsykoetta on syytä varautua ranteen liikuttelusta sekä sormien jännittämisestä koituvaan fyysiseen rasitukseen. Itse et ole varmastikaan jaksanut varustautua pääsykokeeseen lyijytäyte- tai kuulakärkikynällä, joten sellaisen voit lainata henkilökunnalta tai joltain toiselta kokeeseen osallistuvalta. Kirjoittamillasi vastauksilla ei ole mitään käytännön merkitystä, koska kukaan niiden vastaanottajista ei jaksa kerrassaan millään lukea niitä. Nimi sekä puhelinnumero ovat valitettavasti pakollisia. Tämä tarkoittaa sitä, että ne on pakko ilmoittaa, jos koulutusohjelmaan haluaa päästä. Ymmärrätkö: pakko.

Vaikein on takana, jos suoriuduit edellä mainituista tehtävistä. Olet siis päässyt sisään tähän haluamaasi kouluun ja voit olla varsin tyytyväinen itseesi. Onneksi olkoon! Voit alkaa viettää riehakasta opiskelijaelämää käyden lukuisissa railakkaissa tapahtumissa ryyppäämässä sekä keräämässä haalarimerkkejä.

Jokaisen opintojakson ensimmäisenä vaatimuksena on, että niille jaksaa käydä ilmoittautumassa internetistä löytyvän ja luvalla sanoen sangen helppokäyttöisen sovelluksen kautta. Kutakin opintojaksoa varten järjestetyillä tunneilla ei ole pakko käydä, jos aihe tai jokin muu toteutuksessa ei kiinnosta. Mitään selvityksiä ainutkaan poissaolo ei vaadi vaan saat jäädä kotiin lorvimaan aivan kaikessa rauhassa. Opintojaksoille määrättyjä tehtäviäkään ei ole pakko tehdä saatika varsinkaan palauttaa, jos ei yksinkertaisesti jaksa. Joidenkin opintojaksojen lopussa pidettävään tenttiinkään ei tarvitse osallistua, mikäli ei kiinnosta ja kyseiselle ajankohdalle löytyy parempaakin tekemistä.

Jos opiskeluinnokkuutesi kuitenkin saavuttaa kerrassaan megalomaaniset mittasuhteet ja saat edes jokusen tehtävän tehdyksi, ei niitä ole pakko palauttaa ajoissa. Palauta aivan silloin kun sattuu huvittamaan. Kurssille ilmoittautumisen jälkeen arvosana 1 on joka tapauksessa taattu, mutta mikäli saat revittyä itsestäsi niin järjettömän määrän tarmoa, että käyt tentissä edes raapustamassa nimesi tenttipaperiin ja teet edes pari annetuista tehtävistä, saatat saada arvosanaksesi 2 tai jopa enemmänkin!

Koko kolmisen vuotta kestävästä koulutusohjelmasta valmistumisesi on siis päällisin puolin kiinni siitä, että jaksat käydä aina silloin tällöin ilmoittautumassa uusille opintojaksoille. Pakko niin suunnattoman määrän energiaa vaativaan toimenpiteeseen ei kuitenkaan ole aina pakko ryhtyä, sillä opintotoimiston sihteerikin voi hoitaa ilmoittautumisen puolestasi näin halutessasi. Sinun itsesi ei ole pakko ottaa opintotoimistoon yhteyttä vaan ennen ilmoittautumisajankohtaa sieltä päin soitellaan. Puhelimen pirahtaessa siihen tulisi näin ollen vastata, mikäli jaksat krapulaisena ojentaa kättäsi sen verran, että saat poimittua luurin yöpöydältäsi. Operaation jälkeen voit jatkaa laiskottelua tyytyväisin ja odotella, kuinka arvosanoja suorastaan ropisee opintosuoritusrekisteriisi – kultaakin kalliimmista opintopisteistä puhumattakaan. Muistathan kuitenkin edelleen käydä silloin tällöin varta vasten järjestettävissä opiskelijajuhlissa ottamassa muiden saamattomien vätysten kanssa hapanta ja hamstraamassa haalarimerkkejä sekä kasapäin Facebook-kavereita.

Työharjoittelua ja opinnäytetyötä ei ole suinkaan pakko suorittaa, jos ei jaksa tai varsinkaan kiinnosta. Valmistumishetkellä todistusta ei ole kerrassaan välttämätöntä jaksaa käydä hakemassa oppilaitokselta, sillä se voidaan lähettää sinulle postitse, jos olet viitsinyt ilmoittaa oppilaitokselle tuoreimman lähiosoitteesi. Rajallisten resurssien vuoksi henkilökunta ei valitettavasti kykene selvittämään lähiosoitettasi ellet ole itse ilmoittanut sitä joko hakuprosessin yhteydessä tai vastaavasti päivittänyt sitä muutettuasi opiskeluidesi aikana. Mikäli todistuksesi jää tämän vuoksi saamatta ajallaan, voit kääntyä huoletta opintotoimiston puoleen ja vaatia oikeuksiasi paremman kohtelun toivossa. Myös erinäiset oppilaan oikeusturvaa vaalivat elimet ovat käytettävissä, mikäli jaksat saada itsesi kiinnostumaan tulevaisuudestasi sen verran, että otat em. tahoihin yhteyttä ja ilmoitat asiasi.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä. Osu ja uppos! :)

    T. nimim. 2,5 v. AMK:ssa

    VastaaPoista
  2. Eipä kestä. Omalle kohdalleni tuo osuu paremmin kuin moni osaisi arvatakaan. Kuten kirjoitin, on teksti saanut rutkasti vaikutteita elävästä elämästä niin itseni kuin koulussa tapaamieni ihmisten taholta.

    VastaaPoista

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.