maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Amnesty antaa taas noottia Suomelle

Amnesty antaa palautetta Suomelle taas. Aiemmin asia on koskenut lähinnä totaalikieltäytyjien vankeutta ja tästä asiasta Suomea on huomauttanut myös Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu. Uskallan vieläpä sanoa, että Suomea on huomautettu ihmisoikeusasioista varsin reilusti. Miten valtiota nuhdellaan retuperällä olevasta sanan- ja yksilönvapaudesta? EIT:n virkamies sanoo "soo soo, olkaahan nyt?"

Amnesty International on noteerannut Pohjoismaiden, mutta erityisesti Suomen, huolestuttavan raiskaustilanteen erityisesti niistä langetettavien vankeustuomioiden osalta. Amnesty on sen verran vaikutusvaltainen järjestö, että ehkäpä vihdoin viimein lainsäädäntöä tullaan kiristämään suuntaan, jonne se kuuluu. Ehkäpä järjen ääni kuuluu myös Arkadianmäelle, vaikka rohkenenpa epäillä.

Pääseekö raiskaaja Suomessa liian vähällä?

Kyllä 98%
Ei 2%
Ääniä 25405

Tilanne 8.3.2010 klo. 19:16.

Pitäisittekö tekin tuota enemmistönä? Minä ainakin pidän. 508 Ei-äänen vastannutta ei saa sanella oikeuskäytäntöä demokraattisessa valtiossa. Mitä minä olenkaan sanonut siitä, kuinka ääripäissä kansan mielipide versus vallitseva politiikka ja muu yhteiskunnan tilanne ovat.

Kertaus on opintojen isoäiti, joten siteeraan itseäni:

Mitä pohdiskelemista tämä vaatii? Kuten aiemmin kirjoitinkin, ei terveen järjen mukaan tarvitse käyttää erityistä väkivaltaa, jotta raiskaus itse olisi törkeä. Ei ole törkeää tai vähemmän törkeää raiskausta - kaikki ovat jo lähtökohtaisesti rikoksia pahimmasta mahdollisesta päästä. Erityiseen väkivaltaisuuteen ei toden totta riitä sekään, että uhrin päätä lyö seinään samalla, kun hänen vaginaansa työntyy vasten toisen tahtoa.

Miltä sinusta tuntuisi, jos humalainen öykkäri tunkeutuu kotiisi ja jyystää sinua perseeseen hakaten samalla päätäsi seinään? Tuija Brax: Olisiko tämä kivaa tai nautinnollista? Onko tällaisessa tapauksessa kohtuullista päästää tekijä kävelemään parin hassun tonnin sakkorangaistus ja ehdollinen "vankeustuomio" kainalossaan? Kotimatkalla syyllinen saa väkisinmaata haluamansa uhrin päästen pälkähästä yhtä lievin seurauksin. Lisäksi nämä vahingonkorvausvaatimukset päätyvät melkoisen usein takaisinperintään, koska ei maahanmuuttajalla tai laitapuolen kulkijalla moisiin maksusuorituksiin ole mahdollisuutta.


Koska moni ei varmaankaan vaivaudu klikkaamaan alkupuolen linkkiä tai ainakaan lukemaan sen takaa löytyvää artikkelia kokonaan, lainaan tähän kyseistä Amnestyn raporttia.

Raportissa esitellään esimerkkinä tapaus, jossa mies pakotti naisen harrastamaan seksiä parkkihallin inva-wc:ssä hakkaamalla tämän päätä seinään ja vääntämällä käden selän taakse.

- Syyttäjän mielestä tämä ei ollut raiskaus, sillä käytetty väkivalta oli lievää. Mies tuomittiin sukupuoliyhteyteen pakottamisesta seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, raportissa todetaan.

Esimerkki on tietysti Suomesta.


Totta kai esimerkki on Suomesta. Mistäs muualtakaan se voisi olla?

Ymmärrän joten kuten - vaikkakin vastentahtoisesti - sen, että maahanmuuttoasioissa yleinen käytäntö kulkee orjallisesti EU:n pillin mukaan ja että kyseessä on valtiosalaisuus, josta tavan kansalainen on autuaan tietämätön. Tämän salajuonen vuoksi muutoksia turvapaikanhakijakiintiöön tai kapasiteetin rationalisointiin ei tapahdu.

Sitä minä taas en suurin surminkaan ymmärrä, että mikä hyöty valtiolle on hyysätä raiskaajia päästämällä heitä tavan takaa kuin koiraa veräjästä? Ovatko vankilat niin täynnä, että juuri raiskaajia ei voida kiven sisään laittaa, koska juuri tämä rikos on aikoinaan arpomalla valittu? Kasvojen menettämisen pelossa poliitikot eivät uskalla tehdä muutosta asiaan, koska täten ihmiset tajuavat heidän olleen raiskauksesta koskevaa rikoslainsäädäntöä pohdiskellessaan väärässä.

"Tottahan se on... Ei asia näin voi olla, mokahan se oli alun perinkin. Raiskaustuomioista tulee välittömästi ehdottomia ja minimirangaistus on kaksi vuotta lyhentämättömänä," joutuisi Tuija Brax toteamaan tiedotusvälineille järjen äänen vihdoin voitettua.

Kasvojen menetys tai mikään ei kuitenkaan pilaisi sitä riemuvoittoa, jonka ihmisoikeudet tuona päivänä saavuttaisivat. Lakien täytyy palvella vain ja ainoastaan kansalaisten etua, hyvinvointia ja turvallisuutta.

Amnestyn mukaan Suomi on kyennyt hitaimmin uudistamaan seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöään.


Minä en ole havainnut mitään uudistusta - en hidasta tai hitaampaa.

Oletko sinä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän palautetta, joka voi olla aivan mitä vain mielessäsi liikkuu. Kaikki luetaan ja noteerataan - niin ruusut kuin risutkin.